Kuva

V-päivässä ei valiteta, vaan vaikutetaan

Hämeenlinnan kasiluokkalaiset kehittävät kouluympäristöjään oman määrärahan turvin. Ronja Kukkola ja Martta Vuorinen ovat tyytyväisiä omiin vaikuttamismahdollisuuksiinsa.

Ronja Kukkola ja Martta Vuorinen ovat Hakkalan koulun ysiluokkalaisia Hämeenlinnan Lammilta. Ronja on oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja ja Martta sihteeri. Martta halusi vaikuttajaksi jo alakoululaisena ja pyrki monta kertaa oppilaskunnan hallitukseen. Seiskaluokkalaisena ääniä tuli tarpeeksi, ja Martan tavoite toteutui. 

”Ajattelin, että jos haluaa kouluun jotain, vaikka lisää penkkejä tai pehmeitä tuoleja, siihen voi vaikuttaa jos on oppilaskunnassa. Tiesin myös yhdestä sisäilmaongelmasta. Ne ovat vaikeita, mutta niihinkin voi vaikuttaa”, Martta sanoo. 

”Oppilaskunnassa on mukavaa se, että yhdessä edistetään kouluun liittyviä asioita ja keksitään kivaa tekemistä koko koululle”, Ronja kertoo.

Hämeenlinna sai ensimmäisen Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksensa UNICEFilta 2013. Arjen lapsiystävällisyyttä on muun muassa V-päivä, joka koskee kaikkia kahdeksasluokkalaisia. Päivää oli vietetty Hämeenlinnassa jo ennen Lapsiystävällinen kunta -työn aloittamista. Se nivottiin luontevaksi osaksi lasten osallisuuden kehittämistä Hämeenlinnan Lapsiystävällinen kunta -työssä. V-päivää on jatkuvasti kehitetty osana laajempaa vaikuttamisen polku -kokonaisuutta. 

”V-päivä on Vaikuta, älä valita -päivä. Kaupunki antaa kouluille yhteensä 30 000 euroa. Kaikki kasiluokkalaiset saavat ehdottaa ideoitaan.” 

Oppilaskuntien hallitukset toimittavat koulujensa parhaat ideat huippukokoukselle, jossa koulujen oppilasedustajat tekevät päätökset yhdessä. Oppilaiden aloitteesta on rakennettu esimerkiksi frisbeegolfrata. 

Martta on oppilaskunnassa kannattanut esimerkiksi ideaa lukittavista pistorasiakaapeista, joihin voi jättää kännykän lautautumaan. Myös ehdotus lahjoituksina vastaanotettavista nojatuoleista tai sohvista on hänestä hyvä ja toteuttamiskelpoinen. Ne tekisivät koulusta viihtyisämmän. 

”Opettajat ovat meidän koulussa tosi avoimia ja kannustavia. Aina, kun haluamme järjestää jotain, vaikka kahvitusta tai Nenäpäivän puffettia, opettajat sanovat, että järjestäkää vain”, Ronja sanoo. 

 

”Oli hienoa seurata nuorten demokratiataitoja, kun he kokouksessa päättivät 30 000 euron jaosta hankkeiden kesken. Siinä aidosti kuunneltiin ja harkittiin toisten ideoita, ja parhaat voittivat. Ei ollut mitään sellaista, että meidän kouluun vaan kaikki.”
Veera Antikainen, Lapsiystävällinen kunta -koordinaattori, Hämeenlinna

Hämeenlinna on ollut mukana Lapsiystävällinen kunta -mallissa vuodesta 2012 ja kaupunki on saanut jo kolme Lapsiystävällinen kunta -tunnustusta. Kehittämistyö jatkuu kunnassa edelleen. 

Teksti: Johanna Korhonen
Kuva: Ysiluokkalaiset Ronja Kukkola ja Martta Vuorinen Hämeenlinnasta ova aktiivisia vaikuttajia koulussaan. © UNICEF/Riku Hasari