Miten meidän kunta voi edistää yhdenvertaisuutta?

Lasten ja perheiden tilanteet ovat muuttuvia. Kunnan palveluverkoston tulee vastata muuttuviin tarpeisiin ja reagoida tilanteen mukaan. Vaikka lapsen lähtökohdat olisivat hankalat, hänen kehitystään tuetaan kunnioittavasti ja lasta suojaten. Konkretia saa ajatukset liikkeelle.

Yhdenvertaisuus ei tarkoita vain syrjinnän puuttumista. Lapsiystävällinen ja yhdenvertainen kunta on mahdollistava ympäristö jokaiselle lapselle ja nuorelle. 

• Rakenteilla. Kunnan palveluja järjestettäessä otetaan alusta alkaen huomioon, että niiden on sovelluttava aivan kaikille. Ihmisiä ei tarvitse erotella erilaisiin ryhmiin, kun palvelut rakennetaan suunnittele kaikille -periaatteella. Tällöin esimerkiksi toimintarajoitteisen (kuten vammaisen) lapsen tukeminen tai palveleminen ei ole erillistä eikä ylimääräistä työtä, vaan osa kunnan normaalia palvelutarjontaa, joka on kaikkien saavutettavissa. Jokainen voi käyttää esteetöntä ja kaikille sukupuolille tarkoitettua vessaa. Selkokielinen teksti palvelee kaikkia. Viisaasti järjestetty ja riittävästi resursoitu tuki mahdollistaa erityistarpeisten ja muiden oppilaiden opiskelun samassa luokassa.

• Käytännöillä. Puheilla ja teoilla. Vähintään kolmannes suomalaisista perheistä on tavalla tai toisella monimuotoisia. Suurimpia ryhmiä ovat yhden vanhemman perheet ja uusperheet. Lapsiystävällisessä kunnassa perheiden monimuotoisuus on lähtökohta, ei poikkeus. Yhtäkään perhettä ei voi määritellä vain yhdellä sanalla, kuten maahanmuuttaja-, yksinhuoltaja- tai sateenkaariperheeksi. 
• Käytännön elämää on myös kunta fyysisenä ympäristönä.  Yhdenvertaisessa kunnassa eri puolilla asuvat lapset ja nuoret voivat liikkua ja harrastaa. Tilat ja liikenne ovat esteettömiä.
• Asenteilla. Normikriittinen katse auttaa kehittämään palveluita niin, että ne palvelevat kaikkia. Mitä ovat ne ulossulkevat käytännöt, joita pidämme niin normaaleina, että emme edes huomaa niitä? Edellytämmekö erilaisilta ihmisiltä eri asioita tai tietynlaista käyttäytymistä? ”Mä toivoisin, että jatkossa kenenkään ei tarvitsisi tulla kaapista, koska eihän heterotkaan tule.”
• Osaamisella. Erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten tunnistamiseen ja tukemiseen tarvitaan tarkkaa katsetta ja aktiivista otetta. Se, että ”keskimäärin” menee hyvin, ei ole koko totuus.
• Resursoinnilla. Yhdenvertaisten ja mahdollistavien rakenteiden ja käytäntöjen luominen edellyttää tyypillisesti hieman ylimääräistä resursointia ainakin alkuvaiheessa. Kun kehittämistarpeet on tunnistettu ja suunnittele kaikille -periaate viety käytäntöön, ylimääräisen resursoinnin tarve vähenee.
• Tiedolla. Lapsiystävällinen kunta tietää, keitä ja millaisia sen lapset ja nuoret ovat, missä he ovat ja mitä he tarvitsevat.
  Pienilläkin prosenttiluvuilla on merkitystä. Esimerkiksi se, että kaksi prosenttia kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista kokee yksinäisyyttä ja kiusaamista, on iso luku. Sijoitettujen nuorten ja ulkomailla syntyneiden luvut (8 ja 11 prosenttia) ovat vielä huolestuttavammat. Lapsiystävällinen kunta hankkii tietoa asukkaistaan ja hyödyntää sitä.
• Suunnittelu ja seuranta. Kunnan lakisääteinen yhdenvertaisuussuunnittelu koskee aikuisten ohella yhtä lailla lapsia ja nuoria. Prosessiin kuuluu myös seuranta ja tiedonkeruu siitä, miten suunnitelmat ovat toteutuneet.